


Hoidan yritysten ja yhteisöjen vakuutusasioita puolueettomasti ja kokonaisvaltaisesti. Tämä tarkoittaa, että työskentelen kaikista vakuutusyhtiöistä riippumattomana kumppaninasi etujanne sisukkaasti vaalien ja voit turvautua ammattitaitooni kaikissa vakuutusasioissa (vahinko-, henki- ja eläkevakuutukset).
Selvitän yksilölliset vakuutustarpeet ja kilpailutan tarvittavat vakuutusturvat. Palveluni ensisijainen tavoite on saada aikaan rahallisia säästöjä ja samalla pidän huolen, että yrityksellänne on nykytilanteeseen ja tahtotilaan perustuva laadukas vakuutusturva.
Riskienhallinnan asiantuntijana informoin vakuuttamattomista riskeistä ja suosittelen vakuutusturvan sisältöön muutoksia. Painotan aina vakuuttamisen tärkeysjärjestystä.
Tuon rohkeasti esille uudet näkökulmat ja mahdollisuudet, jotka ilman puolueetonta ja kokenutta ammattilaista, jäävät usein huomioimatta päätöksenteossa.
Autan korvaustilanteissa. Tämä tarkoittaa tukea vahinkoilmoitusten tekemisessä sekä korvauspäätösten tarkastamisessa.
Olennaista on, että säästät avullani aikaa sekä energiaa ja rajalliset resurssit voit käyttää tuottavasti omaan ydintoimintaasi. Kokemukseni avulla säästyt myös päänvaivalta, jonka vakuutusasian hoitaminen monesti aiheuttaa.
Finanssi- ja vakuutusalan kokemusta minulle on karttunut 2005 alkaen (ks. LinkedIn) ja toteutan PriimaMeklarit Oy:ssä modernia palvelumallia arvojeni mukaisesti. Haluan tehdä vakuutusasioista helppoja ja vaivattomia.
Päämieskumppaniltani saatu kiitos on minulle kaikkein tärkein asia!
Vakuutusasioiden tullessa ajankohtaisiksi, laitahan alta yhteydenottopyyntö ja keskustellaan enemmän.

Markus Kultalahti
Vakuutusmeklari, Toimitusjohtaja, KTM
+358 44 984 3262

Yhteystiedot
PriimaMeklarit Oy
Läntinen Pitkäkatu 21-23 A
20100 Turku
Ota yhteyttä
PriimaMeklarit Oy - 2023